tiistai 18. helmikuuta 2020

3.2.20 Pari näköalaa ja kotimatka

Klo 8 ulos kohti itää ja lentokentää. Taas tulossa lämmin päivä, jo 17 astetta taas aamusta.

Tunneleita pitkin ajellen päädyimme Camara de Lobosiin asti ja etsittiin reitti Winston Churchill näköalan alapuolelle rantaan parkkipaikalle. Parkkis oli maksullinen, joten tämä oli vain nopea piipahdus matkan varrella. Hienoja sinirunkoisia avoimia veneitä oli ranta täynnä ja muutama kellui kauempana vedessä.




Matka jatkuu ja piipahdimme katsomassa vielä nopeasti Cristo Rei näköalan josta näki Funchaliin.




Sitten auton tankkaus lentokentän lähellä, auton palautus Centauroon ja kyyti sieltä kentälle ja odottelemaan lentoa kotiin.





Autossa oli kojelaudassa näyttö, jossa oli trippimittari, jonka nollasimme heti alussa lähtiessämme ajamaan vuokraamosta. Palauttaessamme auton mittari kertoi, että olimme keränneet Madeirassa ajokilometrejä 8 päivässä 635 km ja ajoaika yhteensä oli 20 tuntia 20 minuuttia.

Suomeen illalla kahdeksan jälkeen laskeutuessamme on ulkona pari astetta pakkasta ja pimeää ja lumetonta. Melkoinen ero valoisaan ja lämpimään Madeiraan.


Yhteenveto menoista:
Lennot kahdelle: 562 e, sisältää ruoan molempiin suuntiin, ei matkalaukkuja ruumaan
Majoitukset kahdelle kahdessa omakotitalossa 7 yötä: 447 e
Autonvuokra 8 päivää: 35,44 e, ei otettu ylimääräisiä vakuutuksia
Bensa: 71 e
Ruoat ja juomat kaupoista: 100,70 e
Ruoat ja juomat ravintoloissa: 90 e
Muut ostokset ja valasmuseo: 25e

2.1.20 Cabo Girao, Funchalin kierros ja Monte

Liikkeelle jo aamulla klo 7.40 ja suuntana kaupunki Funchal. On jo 17 lämmintä heti aikaisin aamulla. Tulossa siis lämmin päivä.

Olimme niin aikaisessa että suuntasimme katsomaan lähelle auringonlaskua Ponta de Soliin rantaan.




Seuraavana nähtävyytenä oli Cabo Girao. Auto parkkiin ja kokeilemaan tätä lasilattiaista näköalatasannetta. Samaan aikaa paikalla oli nuori pari, josta mies ei uskaltanut kävellä lasin päälle ollenkaan ja nainenkin vain äkkiä käveli lasin sisäreunasta yli. Meidän oli siis melkein kuin pakko reteästi tietysti vaan kerralla mentävä lasille. Otimme kuvia innoissamme ja kohta huomasimme kuinka lasissa oli muutamassa kohdassa halkeamia. Olikohan joku yrittänyt rikkoa lattiaa vai oliko vaan hauska jekku. Kun olimme lähdössä pois, paikalle pelmahti bussillinen väkeä. Hyvään aikaan osuttiin paikalle siis.



Ennen matkan jatkumista autolla, kävelimme vielä samaa tietä mäkeä ylös kirkon näköiselle nimeltä Santuario de Nossa Senhora de Fatima. Matkalla ylämäkeen haistelimme eukalyptuksia ja ihastelimme niiden jänniä ruuvin näköisiä pähkinöitä maassa ja pudonneita kovia kuivia lehtiä, jotka tuoksuivat taitettaessa hyvältä. Kirkolta oli jyrkät pitkät kiviportaat alas toiseen suuntaan.





Funchaliin ajettiin tunneleita välttäen mutkaisia mäkiteitä pitkin ylös ja alas. Aluksi ajoimme isolle aallonmurtajalle, koska sinne pääsi ihan päätyyn asti autolla. Pidimme siinä pienen evästauon katsellen lukuisten kilpapyöräilijöiden näköisten miesten pyöräilevän parkkipaikalle. Itse kaupungin suuntaan oli edessä verkkoaita. 




Veimme auton etukäteen etsittyyn parkkihalliin lähelle gondolihissin ala-asemaa.

Ensin kävimme katsomassa satamassa veneitä. 




Sitten kävelimme Santa Catarinan puistoon, joka oli nopeasti kierretty. 







Jatkettiin Se katedraalin ohi vanhaan kaupunkiin.




Kävelimme vanhassa kaupungissa, lähinnä Rua de Santa Marialla ja ostimme lähettyviltä sivukadulta ison kupillisen viittä eri makua italialaista jäätelöä. Maistui todella herkulliselta kaikki maut.





Farmers market oli tänään sunnuntaina kiinni. Suuntasimme sitten keltaisen Forte de Sao Tiago talon luokse rantaa pitkin.





Olimme viettäneet kaupungissa reilu pari tuntia ja päätimme lähteä autolla ylös kukkulalle Monteen. Maksullisella gondolilla kuten laskettelumäissä pääsisi myös Monteen ja takaisin, mutta se oli melko kallista.

Montessa pysäköimme parissakin eri ilmaisessa paikassa. Ensin katsastimme puutarhan Quinta Jardins do Imperador, joka oli näin sunnuntaina ilmainen. Ylhäältä oli hienot näköalat alas kaupunkiin. Ihastelimme vaaleanpunaisena kukkivaa magnoliaa.




Kävimme Monten kaapelihissin yläaseman lähellä hautausmaalla, mutta koska oli jo niin nälkä, päätimme jättää menemättä maksulliseen puutarhaan Jardim Tropical de Monte, joka olisi tässä lähellä myös.

Katsastimme kirkon Santuario de Nossa Senhora do Monte. Sinne pääsi portaita kiipeämään kattotasanteelle ja myös kirkon sisäänkin.




Alempana oli kelkkojen, Toboggan rides, lähtöasema, mutta sunnuntaisin ne eivät kulkeneet. Kelkat odottivat pystyssä tien vierellä.

Kirkolle vievien portaiden alapuolelta löytyi Sweet Monte kahvila, jossa söimme täytetyt valkosipulivoi-leivät kokolihapihvillä ja täytteenä oli myös pekonia, cheddarjuustoa ja salaattia ja tomaattia. Lisukkeena salaattia ja ranskalaisia. Jälkiruuaksi maistoimme palan mantelikakkua, joka oli älyttömän herkullista.




Oli aika palata kotiin päin. Ajelimme nyt tunneleita pitkin koko matkan aina kuin mahdollista, koska aamulla Funchaliin päin olimme kierrelleet mutkaisia mäkiteitä pitkin. 

Perillä majapaikassa viiden jälkeen mieheni innostui vielä lähtemään pulahtamaan mereen, joten lähdimme ajamaan Praia de Calhetaan. Siellä oli venesatama ja aallonmurtajalla suojattu uimaranta, jonka hiekka on laivalla tuotu Saharasta.

Sää oli jo vähän viilenemään päin päivän 24 asteesta ja oli tuulista, mutta sinne mies pulahti kuitenkin hetkeksi uimaan, lähes tyhjällä uimarannalla.

Tämä on meidän viimeinen ilta Madeiralla. Aurinko laskee kauniisti mereen, jota ihastelemme taas talomme ikkunoista ja terassilta. Aamulla lähdetään palauttamaan autoa kentälle ja lentomme kotiin on klo 13.15. On ollut kyllä hieno viikko.




1.2.20 Levada do Moinho ja Levada Nova

Jo klo 8 autolla liikkeelle tänä aamuna ja suunta on lähelle itäänpäin tekemään vaellus. 15 astetta lämmintä jo aamusta.

Ponta do Solissa Lombada-kirkon parkkipaikalle tien viereen jätettiin auto ja kirkon vierestä käveltiin portaita ohi kirkon. Täältä alkaa Levada do Moinho, vaikka kylttiä ei olekaan.

Reitti on helppoa vaakasuoraa metsäpolkua kastelukanavan rinnalla. Sää lämpenee.





Portaille käveltiin reilu tunti pitkin Levada do Moinhoa ja sitten portaat ylös liittyen Levada Novalle. Eli suunnataan takaisin päin samaa kukkulan reunaa, mutta vähän ylempänä. Täällä kävellään levadan betonisella ehkä puoli metriä leveällä reunuksella. Välillä sivulla on kaide, mutta välillä ei tai kaide on pudonnut tai kaatunut. Muutama jännempi kohta löytyy, jossa vieressä on pudotus, mutta kaikkialla reitti on käveltävissä, kunhan kulkee rauhallisesti eteensä katsoen.

Kohta pääsemme reitin kohokohtaan, vesiputouksen alle louhittuun tunneliin. Pidämme evästauon.







Sitten perään tulee pimeä tunneli kallion läpi, jossa pitää kaivaa kännykästä taskulamppu päälle. Jos on oikein pitkä, niin voi ehkä välillä lyödä päänsä tunnelin kattoon.

Vielä riittää käveltävää, vastaan tulee nyt väkeä vähän väliä, mutta ruuhkaa ei ole. Koko alkuosan saimme kävellä kahdestaan putoukselle saakka.







Levada loppuu ylemmäs kuin Lombada-kirkko, joten ensin on mentävä portaita alas ja asuintalojen välistä alamäkeen kirkolle ja autolle. Täälläkin näkyy taas kulkukoiria ja kissoja, kuten muuallakin. Asukkaita on pihoillaan, jossain soi ihan kuin Elvis. Tänään on lauantai. 

Meillä meni koko kävelyyn evästaukoineen kolme tuntia, matkaa tuli mittariin noin 9 kilometriä. Sää lämmennyt noin 21 tai 22:een. Poikkeuksellisen lämpimiä näin talvella ovat kuulemma nyt säät olleet tällä viikolla.

Ajoimme kaupan kautta talolle. Istuimme hetken iltapäivällä talon uima-altaalla auringossa, mutta altaan vesi oli liian kylmää, vain jalat kasteltiin. Ilma oli +23 ja oli hyvin kesäinen ja auringossa oli jopa kuuma loikoilla aurinkotuoleissa tai altaan reunalla. Ainut päivä tänään tällä lomaviikollamme kun olemme suorittaneet koko päivän kulkemiset jo puolenpäivän kieppeillä.




Tehtiin itse sapuskaa, chorizomakkaroita ja juustokastikepastaa, ja ilta kului talolla. Vielä tehtiin illalla pieni kävelylenkki lähistöllä ihastellen banaanipuita naapurissa.




31.1.20 Risco vesiputous ja 25 fontes ja näköalapaikkoja

Klo 8.10 liikkeelle autolla, 15 astetta heti aamusta lämmintä. Suunta heti kohti Rabacal parkkipaikkaa, joka on mäen päällä. Vain kaksi muuta autoa on ennen meitä paikalla, eikä infokyltti ole kovin näkyvästi, joten ajamme ensin vahingossa ohi. 

Pakkaamme itsemme taas reppuihin ja vaellus alkaa. Parkkipaikalta reitti lähtee alamäkeen puomin ohi kävellen puolisen tuntia asvalttitietä pitkin. Minubussi kulkisi tämän kahden kilometrin pätkän oikean reitin alkuun, mutta ehkä olemme liian aikaisessa. Kello on parkkipaikalta lähtiessä 8.45.

Risco-vesiputoukselle oli helppo kävely levadan vartta Rabacalin majalta lähtien, kunhan ensin käveltiin kiviportaat alas. Tähän matkaan meni ehkä puolisen tuntia. Juuri yksi pariskunta tuli vastaan, joten saimme olla kahdestaan putouksella.







Vieressä olevalle luonnon-nähtävyydelle 25 Fontelle eli 25 Lähteelle vei selkeä yksi polku, kun Riscon polulta hiukan matkaa palasimme takaisin päin. Täällä oli rappusia ylös ja alas matkan varrella, osa oli hankalia liuskekivistä tehtyjä. Reitti ei ollut kokonaisuudessaan mikään helppo kävely juuri rappusten takia, mutta levadan eli kastelukanavan osuuksilla polku oli loivaa ylä- tai alamäkeä. Levadan virrassa näkyi mustia kalojakin uiskentelemassa, mikä yllätti meidät täysin. Nautimme metsän rauhasta ja veden lorinasta. Lopulta pääsimme perille, matkaan meni reilu puoli tuntia.

Perillä olimme hetken jopa aivan kahdestaan 25 Fontella, kun edellinen neljän hengen porukka lähti pois. Otimme kuvia lähteestä ja yritimme syödä kallioilla eväitä, mutta pikkulinnut olivat röyhkeitä.







Lähdimme takaisin samaa reittiä yhdentoista aikoihin ja kävelimme viimeisille ylämäkeen Rabacalin majalle vieville portaille asti. Väkeä tuli vastaan jo runsaasti, osa isoissa ryhmissä. Emme kuitenkaan lähteneet kiipeämään ylös näitä portaita, vaan jatkoimme matkaa tasaista tietä suoraan eteenpäin, kyltissä luki levada kohti Calhetaa. Reitti oli taas helppoa levadan vartta kulkevaa. Kävelimme kunnes näimme kiviportaat menevän ylöspäin, mutta jatkoimme vielä kurkistamaan edemmäksi, missä oli kukkulan läpi menevä tunneli. Palasimme portaille. Hiki tuli ja sai puuskuttaa ylös Rabacalin majalle asti. Paluumatkaan meni reilu tunti lähteeltä. Kokonaisuudessa tähän reittiin alkaen autolta ja takaisin majalle meni reilu 3,5 tuntia aikaa.

Kahvion luona oli wc ja saimme minibussikyydin takaisin ylös parkkipaikalle, 3e per hlö hintaan. Emme jaksaneet kävellen palata autolle, matka olisi noin 40 minuuttia koko ajan ylämäkeen asvalttitietä. Alamäkeen aamulla sen vielä käveli. Minibussi hurautti nopeasti ylös ohitellen alaspäin käveleviä ja ylöspäin puuskuttavia. Parkkipaikka oli ylhäällä nyt ihan täynnä. Hyvä vastakohta aamun kahdelle autolle.

Lähdimme ajamaan kohti Paul de Serran ylänköä. Siellä maastossa kasvoi matalaa pensasta ja tänne oli rakennettu tuulivoimaloita runsaasti. 




Pysähdyimme näköalapaikalla viewpoint of Bica da Cana. Tänne ei ollut ollenkaan kylttiä, ainoastaan lähellä olevien kävelyjen kyltti oli, mutta google mapsissa näköalapaikka oli merkitty. Puomin takaa lähti lyhyt kiipeäminen ylämäkeen leveää hiekkatietä, jota hieman ihmettelimme. Ylhäältä näki alas Sao Vicenteen asti ja korkeat vuorenhuiput, mm. Pico Ruivon. 





Kävelimme takaisin päin ja pysähdimme alemmas hylätylle raunioituneelle talolle Casa de Abrigo da Bica da Cana, joka myös oli ilmeisesti joku nähtävyys. Kävelimme puutarhan läpi tielle ja autolle.




Sitten matka jatkui näköalalle Lombo do Mouro Viewpoint, joka oli äkisti tien vieressä vasemmalla puolella. Upeat maisemat täältäkin.





Seuraavana edessä oli Miradouro da Encumeada näköala. Täällä oli pieni matkamuistomyymälä ja kahvila. Maisemat eivät olleet niin upeita kuin kahdessa edellisessä maisemapaikassa tänään, vaikka tästä olin etukäteen lukenut, mutta muista en.

Ajeltiin alas Ribeira Bravaan ja siellä ajettiin auto parkkihalliin ja etsittiin ruokapaikka, koska mapsissa näytti olevan täällä useita. Päädyttiin rannalla olevaan Borda D'Aguaan. Snapper-kalafilee oli todella iso ja naudanlihavarras edpetada tuotiin tarjolle pöytään kiinnitettyyn telineeseen roikkumaan. 





Sitten kaupan kautta takaisin kotiin, aluksi tunneleissa ja sitten mutkaisia vuoristoteitä, koska ne ovat kivempia kuin tunnelit.

30.1.20 Näköalapaikkoja ajomatkalla Faial-Calheta

Aamulla lämpötila oli 12 astetta, kun klo 8.30 lähdettiin liikkeelle kohti uutta majapaikkaa ja jätettiin hyvästit Faialille. Ajomatka Calhetaan oli tarkoitus tehdä hitaasti ja ajella koko rannikko länteen ja etelään.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Ruinas de sao Jorge.




Sitten näköala Miradouro de Sao Jorge kukkulalla.



Lähellä oli Miradouro da Vigia näköala, josta näki majakalle Farol da Ponta de Sao Jorge ja merelle.



Seuraavana vuorossa oli näköala Viewpoint Sao Jorge, jossain lähteessä nimeksi sanottiin Cabanas. Näköala oli hotellin vieressä.




Seuraavana oli näköala rannalla Miradouro Cabo Aereo.




Boaventuresissa pysähdyimme ottamaan kuvia kukkulalla.




Sitten oli näköala Miradouro de Sao Christovao ravintolan vieressä. Melkoista maisemien ilotulitusta ollut tämä päivä. Madeiralla on kyllä todella kaunista.




Seuraavana pysähdyttiin näköalalla Miradouro Boaventura, joka sijaitsi ylempänä hautausmaan vieressä.




Heti perään tien vierellä pysähdyimme ottamaan kuvia, mutta paikalla ei ollut nimeä. Täällä näytti kasvavan ehkä viiniköynnöksiä talon pihalla.




Ponta Delgadassa pysähdyimme ottamaan kuvia tien viereltä näköalasta kohti eteenpäin länteen, minne jatkettaisiin.




Sao Vicenten tulivuorikeskuksessa pysähdyimme vain vessakäynnin takia, mutta koska aikaa ei ollut piti tämä maksullinen opaskierros laavaluolissa jättää väliin. Söimme autossa eväitä ja jatkoimme ajamista.


Edessä haarautui tunnelitien vierellä Antique-tie mutta sen verran erikoiselta näytti, että ei mentykään tälle tienpätkälle vaan peruutettiin pois. Yksisuuntainen tie oli, niin ei tiedä olisiko ollut esteitä, joten mentiin tunnelitietä. Juuri tätä ennen tien vierellä oli vesiputous, jonka sain kuvattua nopeasti auton ikkunan läpi. Samassa kuvassa näkyy tuo antiikki-tiekin oikeassa reunalla.






Sitten näköala Miradouro do Veu da Noiva tien vierellä, josta kävelemällä vähän matkaa luiskaa alamäkeen rannalle päin näki kaukana vesiputouksen. Vesiputouksen kohdalla menee myös mielenkiintoinen vanha hylätty tie kallion kylkeä pitkin. Huomasimme että moni auto tuli parkkiin, mutta eivät ilmeisesti tajunneet että täällä olisi vesiputous nähtäväksi, koska minuutin jaloittelun jälkeen jatkoivat vaan matkaa.





Sitten näimme taas kyltin Antique tiestä ja nyt kun näimme googlen kartasta että tie olisi lyhyt niin uskaltauduimme ajamaan sen läpi. Kapea tie maisemille, ei sen kummempaa, mutta varoiteltiin kivien putoamisista ja maassa olikin kiviä.




Seixalissa jäimme katselemaan alas tien viereltä rock poolsille, eli luonnonkivi-altaaseen. Kukaan ei ollut uimassa.





Seixalin jälkeen uskalsimme valita taas antiikkitien Antique, mutta tämä veikin umpikujaan, jossa oli taloja ja autoja parkissa. Piti kääntyä takaisin päätielle. No pääsimmepä näkemään vähän pelottavankin tunnelin ja vesiputouksen heti tien vieressä.






Matka jatkui kohti Ribeira da Janelaa, jossa taisi olla paras näköala tältä päivältä. Se löytyi kun ajettiin power plantin ohi ylämäkeen ja sitten pysähdyttiin vain tien sivussa. Mitään oikeaa nimettyä näköalaa tässä kohtaa ei ollut. Näköalat upeille kivimuodostelmille.




Tehtiin pieni kierros Porto Monizissa. Täällä oli taas uimapaikka rock pools, jonka luona kävimme vain kääntymässä, olisi maksullinen eli näytti ulko-uimahallilta.

Kohti lännen majakkaa. Mutkaisia teitä ja eukalyptuksia metsässä, joka tuoksui auton sisälle asti. Tulee taas mieleen Australia. Rehevää ja vihreää on joka puolella. 




Majakka Ponta do Pargo ei ole kovin kummoinen, mutta maisemien takia kannatti tännekin ajella. Pieni tönö jota ei päässyt kunnolla kuvaamaan ellei olisi mennyt kielletylle alueelle kävelemään. Moni siellä oli, mutta me emme menneet. Majakalle vei jännästi tunnelitie, mikä oli erikoinen ratkaisu.





Jatkamme länsireunan tunneliteitä pitkin Calhetaan asti pysähtymättä. Aurinko paistoi ja oli kesäistä, ehkä noin 20 astetta tai ylikin. Löysimme loppulomaksi vuokratun talon mäestä (Villa Atlantis). Omistaja tulee toivottamaan tervetulleeksi ja esittelee talon ja antaa avaimet. Käymme kaupassa ja tulemme tekemään omaa pekonitomaattipastaa talolle.