tiistai 18. helmikuuta 2020

31.1.20 Risco vesiputous ja 25 fontes ja näköalapaikkoja

Klo 8.10 liikkeelle autolla, 15 astetta heti aamusta lämmintä. Suunta heti kohti Rabacal parkkipaikkaa, joka on mäen päällä. Vain kaksi muuta autoa on ennen meitä paikalla, eikä infokyltti ole kovin näkyvästi, joten ajamme ensin vahingossa ohi. 

Pakkaamme itsemme taas reppuihin ja vaellus alkaa. Parkkipaikalta reitti lähtee alamäkeen puomin ohi kävellen puolisen tuntia asvalttitietä pitkin. Minubussi kulkisi tämän kahden kilometrin pätkän oikean reitin alkuun, mutta ehkä olemme liian aikaisessa. Kello on parkkipaikalta lähtiessä 8.45.

Risco-vesiputoukselle oli helppo kävely levadan vartta Rabacalin majalta lähtien, kunhan ensin käveltiin kiviportaat alas. Tähän matkaan meni ehkä puolisen tuntia. Juuri yksi pariskunta tuli vastaan, joten saimme olla kahdestaan putouksella.







Vieressä olevalle luonnon-nähtävyydelle 25 Fontelle eli 25 Lähteelle vei selkeä yksi polku, kun Riscon polulta hiukan matkaa palasimme takaisin päin. Täällä oli rappusia ylös ja alas matkan varrella, osa oli hankalia liuskekivistä tehtyjä. Reitti ei ollut kokonaisuudessaan mikään helppo kävely juuri rappusten takia, mutta levadan eli kastelukanavan osuuksilla polku oli loivaa ylä- tai alamäkeä. Levadan virrassa näkyi mustia kalojakin uiskentelemassa, mikä yllätti meidät täysin. Nautimme metsän rauhasta ja veden lorinasta. Lopulta pääsimme perille, matkaan meni reilu puoli tuntia.

Perillä olimme hetken jopa aivan kahdestaan 25 Fontella, kun edellinen neljän hengen porukka lähti pois. Otimme kuvia lähteestä ja yritimme syödä kallioilla eväitä, mutta pikkulinnut olivat röyhkeitä.







Lähdimme takaisin samaa reittiä yhdentoista aikoihin ja kävelimme viimeisille ylämäkeen Rabacalin majalle vieville portaille asti. Väkeä tuli vastaan jo runsaasti, osa isoissa ryhmissä. Emme kuitenkaan lähteneet kiipeämään ylös näitä portaita, vaan jatkoimme matkaa tasaista tietä suoraan eteenpäin, kyltissä luki levada kohti Calhetaa. Reitti oli taas helppoa levadan vartta kulkevaa. Kävelimme kunnes näimme kiviportaat menevän ylöspäin, mutta jatkoimme vielä kurkistamaan edemmäksi, missä oli kukkulan läpi menevä tunneli. Palasimme portaille. Hiki tuli ja sai puuskuttaa ylös Rabacalin majalle asti. Paluumatkaan meni reilu tunti lähteeltä. Kokonaisuudessa tähän reittiin alkaen autolta ja takaisin majalle meni reilu 3,5 tuntia aikaa.

Kahvion luona oli wc ja saimme minibussikyydin takaisin ylös parkkipaikalle, 3e per hlö hintaan. Emme jaksaneet kävellen palata autolle, matka olisi noin 40 minuuttia koko ajan ylämäkeen asvalttitietä. Alamäkeen aamulla sen vielä käveli. Minibussi hurautti nopeasti ylös ohitellen alaspäin käveleviä ja ylöspäin puuskuttavia. Parkkipaikka oli ylhäällä nyt ihan täynnä. Hyvä vastakohta aamun kahdelle autolle.

Lähdimme ajamaan kohti Paul de Serran ylänköä. Siellä maastossa kasvoi matalaa pensasta ja tänne oli rakennettu tuulivoimaloita runsaasti. 




Pysähdyimme näköalapaikalla viewpoint of Bica da Cana. Tänne ei ollut ollenkaan kylttiä, ainoastaan lähellä olevien kävelyjen kyltti oli, mutta google mapsissa näköalapaikka oli merkitty. Puomin takaa lähti lyhyt kiipeäminen ylämäkeen leveää hiekkatietä, jota hieman ihmettelimme. Ylhäältä näki alas Sao Vicenteen asti ja korkeat vuorenhuiput, mm. Pico Ruivon. 





Kävelimme takaisin päin ja pysähdimme alemmas hylätylle raunioituneelle talolle Casa de Abrigo da Bica da Cana, joka myös oli ilmeisesti joku nähtävyys. Kävelimme puutarhan läpi tielle ja autolle.




Sitten matka jatkui näköalalle Lombo do Mouro Viewpoint, joka oli äkisti tien vieressä vasemmalla puolella. Upeat maisemat täältäkin.





Seuraavana edessä oli Miradouro da Encumeada näköala. Täällä oli pieni matkamuistomyymälä ja kahvila. Maisemat eivät olleet niin upeita kuin kahdessa edellisessä maisemapaikassa tänään, vaikka tästä olin etukäteen lukenut, mutta muista en.

Ajeltiin alas Ribeira Bravaan ja siellä ajettiin auto parkkihalliin ja etsittiin ruokapaikka, koska mapsissa näytti olevan täällä useita. Päädyttiin rannalla olevaan Borda D'Aguaan. Snapper-kalafilee oli todella iso ja naudanlihavarras edpetada tuotiin tarjolle pöytään kiinnitettyyn telineeseen roikkumaan. 





Sitten kaupan kautta takaisin kotiin, aluksi tunneleissa ja sitten mutkaisia vuoristoteitä, koska ne ovat kivempia kuin tunnelit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti